Jos olet 9 kk vanha parsonpoika, tiedät että kukaan ei yhtään arvosta sua. Siis muakaan ei.

Nää ei tajua. Esimerkiks näitä oivalluksia, elämän helpotuksia.

1) Roskien pitää olla puhtaita. Tärkeetä on millaisen kuvan antaa ulkopuoliselle. Sillä ei ole mitään väliä, että omilla lattioilla on vaikkapa teroituspurua tai kahvinporoja, kunhan ulos vietävät roskat on kunnolla ja huolellisesti nuoltu puhtaiksi. Esimerkiksi voipurkit, raejuustopurnukat, marinadipussit, juustojen kääreet. Onhan todella noloa, jos niissä on jälkiä syömättömästä ruuasta. Siksi pitää tyhjentää keittiön roskakori ainakin kerran päivässä ja käydä läpi huolella lattialle levitellen, nuollen ja pureskellen kaikki sisältö. Eteen kasatut verkkoviritelmät tai tuolit eivät parsonia hidasta.

2) Jäisen ruuan sulattaminen on täysin turhaa. Varsinkin jos ykköskohdassa on jätetty kätevä kiipeilytuoli keittiöön, voi tiskipöydältä bongata aarteita. Kerrankin siellä oli lähes kilo barf-sosetta ja lihaa jäisenä. Aivan oudon käsityksen mukaan sitä olisi pitänyt syödä sulatettuna ja useampaan ateriaan jaoteltuna. Minä sentään olin kuunnellut tuomaritätiä näyttelyssä ja tiedän olevani aliravittu ja aivan liian laiha. Söinkin kaiken. Hetken luulin, että sain ymmärrystä ja kehuja, kun hytisten yritteässeni nukkua päiväunia sain peiton päälleni, mutta sitten kuitenkin emännän huutovolyymi yllätti taas kun jättämäni (erittäin puhtaiksi nuollut) muoviriekaleet löytyivät.

3) On aivan hyödytön välivaihe agilitykäskyn ja palkan välissä tehdä joku temppu. Paljon käytännöllisempää on ottaa vain se palkka ja mennä nautiskelemaan siitä mahdollisimman kauas häiritsevistä ihmishenkilöistä. Ajatelkaa, että kun olin narupallolelun kanssa juostuani keskellä agilityputkea omassa rauhassani ja iloisena, viisi ihmistä erehtyi kaivelemaan ja ravistelemaan minua sieltä pois. Turhaa, ei ihmisillä ole käytännöllisyyden arvostusta.

Yhdeksän kuukautta vanhana oleminen on mukavaa, jotain surinaa kuuluu joskus, mutta ihan kuin minua kommennettaisiin vähemmän. En ainakaan kuule mitään käskyjä.

Olen muuten pulskistunut vähän viime aikoina. Tarkasti tutkimalla kylkiluut tuntuvat ihmissormin, mutta en ole enää ruipeloinen. Isoksi kasvaminen on mukavaa. Velipojalle terveisiä sinne uuteen kotiin.

Terveisin tosi iloinen ja reipas, vähän kuurohko Merri