Mä olin siis valtavan hieno ja upea ja nopea ja tarkka ja hyvä tänään. Hannaa jännittää mun agilitykäyttäytyminen, vaikka olen jo kauan osannut keskittyä mainiosti. Kun en keppejä oikein vielä osaa, en pääse oikeisiin kisoihin, mutta epävirallisiin uskallettiin, kun oli semmoiset upeat ja mukavat kisat, että vaan oikeen rotuiset sai osallistua ja ihan lähelläkin, Ylöjärvellä.

Parsonien agilitymestaruuskisoissa oli meitä möllejä 14 kisakoiraa. Menin omalla vuorolla ripeästi ihan virheettömän radan, eli sain semmoisen nollan. Nollan lisäks sain säkillisen ruokaa ja hienon ruusun. (ei oo kuvaa ei.) Hanna meni aiemmista suunnitelmistaan huolimatta puomin vasemmalla puolelle eikä oikeelle, ja kun se pikana halus vaihtaa mun kans puolia puomin jälkeen, se pulleamahaisena hukkas mut hetkeks, mutta löysi sitten ennen seuraavaa hyppyä, että ei tullu virheitä, vähän vaan vauhti hidastui. Siks kai kolme muuta möllikkäiskoiraa oli vielä nopeempia kuin mä. Sitäpaitsi mua olis välillä voinu ohjata kauempaa, Hanna ei kai luottanu että mä osaan mennä jos ei läheltä näytä. Radalla oli hyppyjen lisäks pari putkee, puomi ja A, pussi ja muuri. Ihan OK rata, helpompi kuin mitä meidän harkoissa mennään.

Jari laitto mun voittoruuat kaappiin. Arvatkaa kuka ketku meni sinne perässä ja istui siellä muina miehinä! Merripä Merri. Menin siihen eteen vahtimaan ettei se uskalla tulla pois. Raukkis inisi niin, että ihmiset tuli kattoon mitä mammanpentu itkee. Ottivat pari kuvaa ja komensivat mut, upean portinvartijan pois. Mä vaan vahtasin, ettei se viitti syödä mun ruokia.

Nyt tuo hassu menee kaikkiin kaappeihin. Lapaslaatikon päältä ei ehditty edes kuvaamaan. Tuli pois, kun ei siellä kaapissa ole syötävää (paitsi villavaatetta).

Ollaan me sovussakin. Vaikka kun päivystetään portaissa, että portti avattais.

terveisin Mölli-Vappu