Rikonpa blogihiljaisuuden, kun nyt sattuu ja tapahtuu.

Agiliidossa kehityin talven mittaan niin kovasti, että Hanna halusi meidät jännittämään ja koheltamaan kisoihinkin. Viime kesänähän startattiin vain kuusi kertaa ja aina saatiin HYL.

Vähän aikaa sitten oli kisakauden alkajaisiksi Omalla Takut-Kentällä yksi startti, ja kävin vähän kuumana. Siellä harjoitusesteillä hyppeli joku koira, ja meinasin mennä käymään siellä kesken suorituksen. Hanna sit otti rennosti, kun luuli meidän jo saaneen hylätyn, ja onnistui ohjaamaan ihan jees. Kepeillä vähän sählättiin. Saatiin kuiteski tulos: 10. Siitä on mahdollisuus parantaa.

No nyt kuulemma on oikein kisasuma meillä. Ainaski viikonloppuna olin molempina päivinä kisaamassa ja huomenna illalla meen taas.

Lauantaina Nokialla oli monta parsonia. Arska ja sit meitä Ulvomäen likkoja kolme: Lulu, Veera ja mää. Hannaa jännitti ihan liikaa, ja mää meninkin ihan ylikierroksille ja kiihdyin kovasti ekalla hyppyradalla. Se oli ihan kaameeta kohellusta. Muut kaks rataa oli paikoitellen parempia, mutta kolme kertaa HYL tuli. Kuiteski oli kivaa tehdä sitä agilityä jossain muuallaki ku Omalla Kentällä. Muitten tuloksista täytyy nyt muistaa kertoo, että Veera meni Mikansa kanssa hienosti, ja ne teki ekan nollansa!

Sunnuntaina ajeltiin Hattulan Parolaan vai mikä Hämeenlinna se oli. Siellä oli kiva iso kenttä. Olinkin ihan valtavan paljon rauhallisempi, eikä Hanna muistanu tai jaksanu jännittää niin paljon kuin tavallisesti. Eka rata meni ihan mielettömän hienosti, parasta ohjausta mitä kisoissa ikinä! Hanna vaan ohjas mut (kuulemma) ohi yhdestä hypystä, ja mä korjasin tilanteen hyppäämällä sen sitten jotenkin takaisinpäin. Että hyllyjä vaan kasataan. Toisella radalla kohellettiin vaan vähän. Muutama tosi täpärä pelastus oli, kun meinasin keritä käymään ilman Hannaa puomilla ja yhdessä putkessa, mutta käännyin just ajoissa kipakoiden kiljahdusten suuntaan, ja tein sitten kuitenkin sen esteen mille päin Hanna koitti osoitella. Hanna oli kyllä liikuttavan iloinen, kun ei meille tullut yhtään virhepistettä, ja ylimääräisistä mutkista huolimatta aikakin oli melkein 8 sekuntia alle ihanneajan. Sillä nollatuloksella pääsi palkinnoille ekana! Se oli hyvä juttu, nimittäin jonkun kassin ja muumimuki lisäks mää sain puruluun ja ihanan pallon! Kyllä kannatti! Vaiks siellä palkintojenjaossa olisin ihan mielelläni haukannut palan toiseks tulleesta russelista kyllä. Mitäs tuli niin lähelle pönöttämään.

Yks parsoni, jota en sitten ajatellutkaan syödä, kävi mun kaa vähän metsässä perjantaina. Semmonen nuorimies kuin Konna. Kerroin kyllä kovaäänisesti ja selkeästi että oon Vanhempi ja Arvokkaampi ja Kunnianarvoisa, mutta sehän usko sen ja juoksi mun kans ihan kivasti. Kuulin että se olis tulossa illalla meillä sisällä käymään, mutta en oo päättäny päästänkö. (Joku väittää että se olis Lulun pentu, mutta ei se pennulta enää näyttänyt eikä haissut. Osasi jo kinttuakin nostaa niinku miehet yleensä.)