Myönnetään, on tossa ipanassa hyvätkin puolet. Välillä.

Sen kans voi leikkiä (vaikka mulla meni kaks viikkoo uskoo se). Leikkipainia, suun naksuttelua toisen posken vieressä tai vetoleikkejä vaikka.

Kun se nyt on ollu jo viikon samassa huoneessa yöunillakin, niin aattelin, että voi se sittenki nukkua joskus mun lähellä päivälläkin.

Mä en ollenkaan, yhtään tykkää että kukaan koira koskaan ikinä on lähellä mun pyllyä. Merri on nyt ainut, joka sen saa tehdä. Se ihan vähän tänään nuoli mua kankusta. Vakuutan, että se on suurensuuri luottamuksenosoitus.

Joskus toi ottaa pattiin, mutta olkoon nyt meillä. Ehkä siitä joskus vielä on enemmänkin iloa. Katsellaan, varovasti.

Tässä mä näytän, että osaan mäkin poseerata, käskemättä ja pihalle viemättä.

Voisko joku huomauttaa mun Ihmisille, että mulla olis aika päästä kampaajalle. Massukarvatkin rehottaa ja kaula on paksun näkönen. Häntäkin kuin pulloharja.

Sit olis vielä kysyttävää kaikilta koirilta: Miten niin me ollaan rakkaita mutta ihan tyhmiä? Eiks nää ilmeet osoita äärimmäistä älykkyyttä?

Terveisin aikuinen, mutta nykyisin vähän leikkisämpi Vappu