Otsikon mukainen uhkasin olla agiharkoissa. Ja olin.

Oli varavalmentaja, omat oli kokouksessa kun tulossa on oikeet kisat. Kivaa oli, meitä oli neljä koiraa. (Kuje-kromfo lainaohjastajalla ekaa kertaa meidän kans, tuttu vesikoira nimi vaan puuttuu muistista, Ilona ja mää.)

Tehtiin erilaisia juttuja, ja mulla oli kivempaa, kun kerta osasin paremmin. Tehtiin Hannan kans iloisesti ja yhdessä niitä juttuja.

Ekassa kyllä oli tarkoitus olla itsenäisempi, vaikka yleensä siis tehdään oikeesti yhdessä jutut. Hanna juoksi vähän sivummalla ja hitaammin kuin tavallisesti. Ei sillä ollu tasan mitään merkitystä, kun siellä suoran päässä oli valkulla namia. (Oisko pitäny kokeilla edes kerran ilman loppupalkkaa avustajalta??) Menin kolme hyppyä ja putkeen irrottautumisharkkaa. Ihan oli suora linja. Kivaa. Helppoo.

Opeteltiin vähän puomia, namit oli taas targettilautasella. Mulla on kamalan kova vauhti, sitä yritetään hidastaa huutamalla 'odota' ja sit sillä naminsyönnillä lopussa. Mulla on myös vauhtia lähtee siitä pois. Kuulemma harjotellaan, että Hanna tulis nopeemmaks palkkaan ja päästäis mut nopeemmin käskemällä pois. Tässä ei saiskaan sit olla ihan niin itsenäinen, että lähtee itte. Meen sen puomin ihan sikalujaa, se on ihan huippua!

Vähän menin keppejäkin. Ne ei oo yhtä kivat kuin tuo mun lemppari puomi, kun oon vähän öönä, että mitä siinä tehdään. Seuraan tosi tarkkaan Ruokkivaa Kättä, ja yritän kyllä kovasti mennä minne näytetään. Enää mua ei tönitä jalalla, sen verran on Hanna oppinu keppejä jo. Meidän pitäis treenata tosi paljon noita kepukoita, mutta kun ei ne omat ole hyvät kuitenkaan ja vaikee laittaa esille. Ja kun mua ei uskalleta (!!) pitää irti kun on mitään äksöniä lähimaillakaan, etten lähde raivoomaan (Muka! Mä vai?!) pikkuihmisille tai koirille... Tosi kiva kun muhun ei luoteta. Eilisissä harkoissakin vaan ihan tasan kerran lähdin kepeiltä kattoon sitä Kujetta, joka oli ekaa kertaa meidän kans. Kun se meni niin lujaa putkeen, niin vähän kävin kattomassa vaan. En oikeesti karannu, enkä oikeesti tehny huutamista kummempaa. Tulinhan mä kohta jo takasinkin. Ni!

Lopuks mä vielä opin ihan uusia juttuja. Sain mennä semmoseen Pussiin. Just olin edellisenä päivänä ollu luolalla, ja vähän aattelin, että joku haiseva pahis sielläkin varmaan asuu, ja haukuin sen ensin raivoisasti ihan lyttyyn koko kapistuksen, mutta sitten menin sieltä aika monta kertaa ja ihan reippaasti. Vänkä este sekin siis. Sitten siinä ohimennen kokeiltiin sitä mitä kerran talvella, ihan omin päin. Hanna seisoi (just noin laiska se on, ei mennyt ite yhtään mihinkään, hyvä että jaksoi edes joskus antaa taskusta herkkuja!) hyppyesteen edessä ja käsillä vaan huitoi ja käski YLI ja KIERRÄ ja mä mennä porskutin kahdeksikkoo siinä sitten.

Mentiin muuten harkkoihin autolla. Olin boksissa kaikki väliajat. Ihan vähän kävin tutkimassa mun vanhoja kiinankuoppia. Oli ne siellä vielä. Jaksoin ehkä paremmin keskittyä, mutta Hannaa ja mua molempia harmitti, kun piti ensin ajaa autolla ja sitten käppäillä maastossa. Loppulenkkikin mentiin ihan mälsästi kotimaisemissa. (Kaikki kulmakunnan turret ja murret oli liikkellä iltakympiltä. Pienellä lenkillä nähtiin vissiin seittemän tai kaheksan nelijalkaista.)

Ilona ja mikä-sen-vesikoiran-nimi-on-noloo-kun-ei-nyt-tuu-mieleen meidän harkkaryhmästä meinaa möllitellä torstai-iltana meidän kentän leikkikisoissa. Siis kisata! Wow! Tulee sinne parsonitutuista ainaski yks Arska, josta en kyllä oikein perusta. Oon joskus sille aina murissu. Silti: onnee sinne tutuille. Me ei ihan vielä ruveta kisaamaan. Paitti Hanna menee töihin oikeisiin agikisoihin sunnuntaina, vaikka se on äiti-ihminen ja sillä olis semmonen juhlapäivä. Kato seura velvottaa talkoisiin ja haluu se oppiakin olemaan siellä hyödyksi. Kun ei nyt nolais mua.

Sylikoira ja agiliiitäjä oon. Se riittänee.