Kunhan tässä muistuttelen mieliin, että parivuotiaat parsonit on ihan parhaassa leikki-iässä, vaikka monet on jo äitejä tai isiä. Pysytellään leikkisinä vielä toistakymmentä vuotta, jos hyvin käy.

Näytän samalla muutamia mun leluista. En ole viime aikoina rikkonutkaan yhtään (lisää), lehmän suolistin, mutta sinne ommellaan suol... täytteet takaisin joku päivä.

Tuo fuksianvärinen nystyetana on nykyisin se, jonka otan petiin mukaan illalla nukkumaan mennessä. Yleensäkin mieluummin jonkun pehmeän (lateksi-?) muovilelun enkä karvaisia kamuja. Kohtelen ehkä pieniä vinkuja hellimmin. Ns. pehmoeläimet on mulle retuutussaaliita ja saa lopulta joskus kovan kohtalon. Tuo punainen siili on melko turhake. En juuri leiki sillä. Kuvaaja vain on sen lastannut mukaan rekvisiitaksi. Mun PARHAITA leluja on lateksisiat, isot ja pienet. Toi majava halailee tossa pikkusikaa. Kuvassa ei ole yhtään köysilelua, mutta ne on kivoja ihmisten kanssa kiskoessa. Pallot on joskus kivoja, mutta ei nekään aina. Jos saisin ulkona, vapaana pelata isompia palloja, jalkapallolla vaikka, olisin villi, vapaa ja onnellinen, mutta kun yleensä pitää olla hihnassa tai sitten ollaan metsässä puunjuurien seassa ilman palloa. Ihan PARHAUTTA oli, kun sain Enon jättijumppapallon kanssa juosta yhdellä mökillä. Se pallo meni rikki...