Kävin räätälillä kaksivuotiskatsastuksessa. Sain pussailla ja seistä pöydällä ja vähän se täti mua kurkisteli, kuuntelikin tetoskoopilla ja kehui kamalasti. Sain jotain nameja. Ihan kivaa. Kuulemma olen vallan terve tyttö, mutta hampaita voisi pestä (not!) kun on jotain kiviä jääny suuhun. Kertovat minun saaneen neloset (ei näy yhtään vauvaa, ootko, Melli, nähnyt?) ja rabbiessun (höpöhöpö mulla oon vaan mun bling-panta). Jotain aktiviteettia mun nahkan kimpussa ehkä oli just sillon kun söin karkkeja mutta en usko että mitään vakavaa. Eläinräätäli oli mukava nainen ja kehui että olen mukavan eloisa ja osaan olla kauniisti pöydällä. Tietysti. Saan mennä kolmevuotiaana sitten uudestaan. Ajattelin kyllä mennä erikseen vielä näyttämään kuinka kauniit silmät mulla on. Niitä täti ei varmasti katsonut tarkasti. (Korviin ja suuhun kyllä, erikoisia tapoja.) Laitetaas vielä muistiin, että istuin eteisessä mustalla alustalla ja viralliseksi kaksivuotispainoksi kirjaamme nyt muistiin 7,2 kg täyttä lihasta ja ponnistusvoimaa.

Nyt lähden leikkimään herkunpiilotusta taas. Jes!

P.S. Hanna on taas lähetellyt viestejä ja kyselyitä moneen paikkaan, että saataisiin agiliidellä. Katsotaan löytyykö meille paikkaa jostain. Mun tekis mieli kyllä syödä niitä liitelyherkkuja, nakkejahan siellä usein muistaakseni oli ja kuoreita. Siinä samalla voisin ryntäillä niiden esteiden päällä, alla, keskellä ja sivuilla. Muistaakseni haukkuminenkin liittyi asiaan. Täytyy oikein muistella, alkeiskurssin loppumisesta on kuulkaa jo kauan.