Aatelkaa, että jotkut on niin painavia ettei voi porskuttaa yli ja läpi vetisen ja soisen rahkasammaleen uppoamatta. Eilen metsälenkillä oli soiset paikat, ja tuo isoämmä upposi polveaan myöten. Olisi ehkä syvemmällekin uponnut, mutta heittäytyi männynjuurelle selälleen ja potki jalat pois sammaleen seasta. Vähän sen housut ja kengät oli mustat! Mua lähinnä nauratti, kun olin tarkastanut tilanteen nuolemalla naamasta.

Mulla oli kyllä hauskaa revitellä juoksuhepulia, vaikkei ollut kavereita. (Soitettiin me muutamalle, mutta kun olivat kiireisiä tai muualla.) Yhdelle retkeilijälle sanoin kovat sanat, ja sitten sain loppulenkin olla joko hihnassa tai harjoitella nakkipalkattua luoksetuloa vähän väliä. Musta on ihanaa juosta tänne-käskyllä odottamaan makkaraa, mutta kiihdyn helposti, ja silloin en ollenkaan kuule mitä karjutaan. Kahdestaan kun ollaan, niin tulen kyllä.