Maanantaina oli ensimmäiset oikeat, viralliset, omat agiharkat.

Houston, vii gat ö probleem: mä oon hyvä, mä oon nopee, mä tykkään, Hanna on kummallinen.

Kyllä tuli korvien väliin väsy, kun oli pitänyt puolitoista tuntia olla katsomassa kun ihmiset puhuu ja toiset koirat juoksee ja hyppii ja saa namia. Siinä jossain välissä sai itsekin vähän kirmata, ja onneksi, kun olin jo ääneen 'sanonut', että haluan kanssa mennä. Tottelin mielestäni kivasti, ja oli kiva pyrähdellä. Putkikin oli ihan suorassa ja siitä sai juosta läpi. Kerran käännyin katselemaan takaisinsuuntaan, kun Hanna oli erehdyksessä kai ihan eri puolella putkea kuin ennen. Jytisteli menemään siellä oikealla puolella. En ollut ihan varma, että juoksenko mä sitten sen putken läpi vai mitä. Mutta kai sit koska nakit odotteli putken päässä. Hanna vielä opettelee palkkamaan juosten ja käsi taaksepäin (tai miten sen selittäis).

Ymmäsikö kaikki. Mä osaan juosta putkessa. Lujaa.

Siinä hyppyesteellä olin epävarmempi. Kas kun me on opeteltu kotona semmoiset tavat, että lattialle laitettua namia ei saa ottaa ilman lupaa. En sit ota. Ja kun saan luvan, saatan miettiä kauan, että saanko vai enkö. Että nyt pitää sit vahvistaa sitä targettia, sitä herkkulautasta joka on treenissä mukana. Vissiin saan sit erikoisherkkuja (saiski vaikka tonnikalaa ja kanaa ja leikkelekinkkua!) ottaa siitä targetilta kotona. Saadaan muhun varmuutta ja vauhtia radalla. Mielelläni kuitenkin juoksen. Vähän ihmetytti, että kun aluksi Hanna päästi mut hyppäämään sen pikkuisen matalan kepin yli, se lopuksi näytti ihan selvästi yläkropalla ja kädellä että juokse mun kans tästä vierestä. Sit se pisti mut meneen monta kertaa ja Veeran emäntä meni kädellä peittään sitä mun namilautasta. Siis en ymmärrä. Onneksi ihan lopuksi siellä hyppyesteellä sain mennä siitä kepin kohdalta yli ja syödä sen namini.

Meillä on hirveän mukava ryhmä siellä. Tunnen itseni ihan isoksi ja järkeväksi, kun siellä on nuoria kavereita monta. Nuorimmat on 9 kk! Tutun näköisiä koiria melkein kaikki, pieniä valkoisia, näitä mitä mä itsekin. Se yksi on kuulemma alle vuoden kans, mutta parsoniksi tosi pitkäkarvainen, tumma ja isokokoinen. (Toim. huom. collie) Meinasin sille vähän ärjähtää, kuten muillekin ihan aluksi. Kun siellä oltiin oltu puolet harkoista, en enää viitsinyt olla kellekään vihainen. (Varmuuden vuoksi en yrittänytkään olla kovin lähellä Lottea, kun se hermostuttaa mua oikeasti.) Loppuverryttelykävelyt mentiin sitten Loten kanssa sovussa, että kyllä tällainen kehittää pinnaa. Truuuli.

Tää oli samalla semmoinen sisarus- tai sukukokous. Meidän ryhmässä on 7-8 koiraa (en oo niin hyvä laskemaan enkä nyt muista) ja vanhimmat koirat on samaa pentuetta, eli me Ulvomäen V-pennut miinus Verna, joka ei jostain syystä liitele meidän kans. Siis harkattiin ikäjärjestyksessä, ekana me isot 15 kk vanhat Romeo, Veera ja mä, ja sit vasta nuo pienet. On kiva olla isompi kuin muut. Vaikka Hanna väitti että mä olen eniten samanlainen sen nuorimman ja villeimmän ja karkaavaisen, kaivelevaisen, haukkuvaisen, omaehtoisesti touhuilevan durasellin eli Tuuren tapainen. Sepä oli muuten hilpeä pakkaus. Taidan vähän haluta tutustua siihen tarkemmin. Sit kuulkaa siellä 'vanhempien' ryhmässä meidän jälkeen oli vaan kaks koiraa tällä viikolla ja ne molemmat oli mun sisarpuolia, Ulpu ja Elmo. Sukukokous, joopa joo.

Jonkun aikaa kestää että saadaan tuo hidasliikkeinen ja hitaasti oppiva Hanna vauhtiin ja oppimaan liikkumista, mutta mulla ei ole mitään ongelmaa. Tahdon liitelemään lisää!

Agiliitelyä onkin tiedossa paljon. Meillä on alkeiskurssia vielä kahdeksat harkat jäljellä. (Päättyy kesäkuun lopulla.) Lisäksi on erikoishemmottelua: Pääsen tänä viikonloppuna oikein agilityLEIRILLE! Tiedossa on monenlaista hupaa! Varmasti myös katsojille...

Päätän raporttini täältä tähän.

ps Meidän kurssilaisille vois kannattaa kaupata agilityparson -kangasmerkkiä. Sitähän saapi Parsonyhdistyksen Club Shopista. (Mä tahdoin merkin kuvan tähän, mutta ei nyt tassut onnistuneet klikkaamaan sitä. Toivottavasti edes linkki toimii.)