Olin vuosi sitten toooosi pieni. 402030.jpgKuvassa olen 8 päivää vanha. (Kiitos, Riitta Kylkilahdelle kuvasta.)

Nyt olen jo iso tyttö. Onneksi olen tuon uuden pikkusian (lahja!) kanssa hyvät ystävät, koska muuten ärsyttäisi, kun se esimaistoi mun synttärikakkua.

401972.jpg401968.jpg

Vietin suurimman osan päivästäni matkustelemalla edestakaisin ja odottelemalla ahtaissa tiloissa. Kävin nimittäin Ähtärissä näyttelyssä, ja olisin voinut jättää menemättä. Ei se tuomari tykännyt minusta eikä minun näköisistä. Se tykkäsi karvaisemmista ja korkeammista. Näin kuitenkin monta sukulaista (ja muitakin koiria). Erityisen hyvin pärjäsivät isä-Jaska ja Romeo-veli ja Verna-sisko. Verna sai synttärin kunniaksi jonkun hienonhienon sertinkin. Onneksi olkoon! Täytyy kysellä miten niillä meni siellä kasvattajakehässä, kun me ei jaksettu odotella paria tuntia sitä varten.

Me otettiin valokuvia, mutta parsonit on tunnetusti nopeampia kuin kamerat. Tuli monta koiran- ja ihmisenpyllyn kuvaa. Arvatkaas oliko vaikea kuvata niitä Ulvomäkiläisiä, jotka pääsi siihen kasvattajakehään? Liikaa liikkuvia osia! Tässä kuitenkin kuvassa Elmo, Veera, Verna ja Romeo.

401976.jpg

Mulla siis meni ihan penkin alle. Sain vain Hyvän. (Hassusti olin tullut kuukaudessa rumemmaksi?) Mun mielestä siinä tekstissä mua ei paljon haukuttu, enempi kehuttiin, mutta silti siis tuollainen laatuarvostelu.

Tätä se tuomari (Paavo Mattila) minusta sanoi: hyvinrakentunut narttu, jolla voisi olla hieman näyttävämpi pää. kaunis kaula. hyvät korvat. sopusuhtainen runko. hyvä ylälinja ja raajta. kippura häntä. liikkuu hyvin. miellyttävä käytös.

401966.jpg

Mitäpä tuosta. Rakkautta ja huomiota olen saanut juhlan kunniaksi, vaikken niin erinomainen olekaan. Herkkuja on annettu: puru-lihapiirakka, nakkia ja Cesar-kakku. Sain vinkusian lisäksi narupallon. Mä olen onnen tyttö, kun mua rakastetaan!

401975.jpg

Nyt tähyän tulevaisuuteen: Mitähän toinen elinvuoteni tuokaan minulle? Suuria seikkailuja?!